Silloin on kasvanut isoksi
kun uskaltaa
katsoa maailmaa
omilla silmillä
Maija Paavilainen

23.5.2010

Elämän suruja ja mukavuuksia



Eilen puhuttiin Säteen kanssa siitä, kuinka ärsyttäviä monet teinit osaa olla, kun ne luulee olevansa niin aikuisia ja tietävänsä elämästä kaiken. Itsekin olen vielä nuori (ensi kuussa 22v), mutta pienessä elämässäni paljon kokenut ja sen myötä oppinut. Toki sitä on itsekin ollut joskus todella naiivi jne, mutta voin kyllä ihan käsi sydämellä sanoa, etten todella oo koskaan ollut niin "paha", kuin tää nykynuoriso (okei kuulostan joltain vanhukselta :-D).
Jotenkin oman lapsen ja isän menetyksen myötä on oppinut arvostamaan elämää ihan uudella tavalla. Ja tietenkin Nesen, terveen ja elävän lapsen kautta myöskin. Ei sitä jaksa ihan pikkuasioita murehtia samalla tavalla, kuin ennen ja sitten vastapainona pikkuasiat saattaa olla suuria ilon tuojia tänä päivänä.

Oltiin tuossa pari päivää sitten rannalla mammakavereiden ja lasten kanssa. Ja voi, kuinka sitä itsekin riemastuu lapsen ilosta ja onnesta! Olispa koko kesä ihanan lämmin, että pääsis viemään lapsosia useesti rantsulle. Kyllä oli iloinen mieli päivän päätteeksi sekä äitillä että Nessukalla. Etenkin jälkimmäisellä. Kuva mamin omasta rantajellonasta! ♥

Nyt viimepäivinä iskä on hiipiny paljon mun mieleen ja ikävä kasvaa kokoajan. Haluaisin pystyä halaamaan sitä niin kovaa, mutta se ei vaan oo enää mahdollista. Itkettää, surettaa, suututtaa ja raivostuttaa. Miks just mun iskän piti kuolla? Miks just flunssan aiheuttamaan verenmyrkytykseen... ei mitään järkeä! Ja niin nuorena. Paljon olis mun iskällä♥ ollu vielä elämää elettävänä.
Lohtua mulle tuo kumminkin mun usko siihen, että me tavataan vielä. Ei, en ole jeesustelija, vaan uskon siihen, ettei elämä lopu kuolemaan, henkimaailmaan. Mun äiti ja sisko on nyt molemmat käyneet meedioilla ja pakkohan se uskoa niiden asioiden jälkeen, mitä sieltä kuulivat. Ja täähän johtaa siihen, että aion itsekin varata ajan. Heti huomenna. Yritän saada "yhteisajan" mulle ja mun hyvälle ystävälle Evelle, jonka ystävä menehtyi hiljattain. (Suurimmat pahoitteluni rakas ystävä. ♥) Toivottavasti onnistuis sillä halutaan molemmat olla toistemme tukena hetkenä, joka varmasti tuo lohtua, mutta myös paljon itkua ja ikävää. Huomenna nähdään sitten onnistuuko. Pitäkääs peukut ja varpaat kohti kattoa.

4 kommenttia:

Janie kirjoitti...

Sä olet ihanan vahva Jenni! Ihailen sinua ♥
*muiskis* Olet tärkeä! :)

Sun isäs katsoo sua varmaan tällä hetkellä ylpeenä ♥

Ihana kuva Nestorista

Jenni kirjoitti...

Kiitos rakas ♥ ja tärkeä oot myös sinä mulle! <3 ikävä iskee suakin kohtaan! perhana tuun kyllä sinne ens kuussa! ♥

Janie kirjoitti...

♥ Oi ihanaa! TUUUUUU ! :)

Jenni kirjoitti...

Joo kyllä tulen ihan ehdottomasti! :) tekis ihan hyvää päästä hetkeks rentoutuu! xD