Silloin on kasvanut isoksi
kun uskaltaa
katsoa maailmaa
omilla silmillä
Maija Paavilainen

9.9.2010

Hiphei!

Ei oo tullu hetkeen kirjoteltua, joten PAKKO nyt vähän lisäillä kuulumisia! :) Tosiaan oon tässä odotellut kuvia meidän reissusta, joita halusin lisäillä seuraavaan tekstiin, mutta niitä nyt vielä odottelen tässä...

Mutta siis asiaan. Meille kuuluu tänne ihan hyvää tällä hetkellä. Vaikea uskoa miten nopeasti toi kesä hujahti ohi ja kovaa vauhtia ollaan menossa syksyn kautta talvea kohti, huh! Tuntuu, ettei tästä oo kovinkaan pitkä aika siitä, kun laitettiin talvikamppeet pois tieltä. Mutta pakko se on kohta "luovuttaa" ja taas alkaa kaivelee esiin lämpösempiä vaatteita. :-D

Mitäs kaikkea ollaankaan tässä välissä keretty tekemään... No käytiin Säteen, Tommin, Matin ja Maken kanssa Yyterissä. Oli aika mahtava paikka kyllä! Sinne haluan ehdottomasti ensi vuonna, ja toivottavasti meille suotais sillä kertaa paljon AURINGONPAISTETTA! Meinaan tällä kertaa (mulle ekakerta) kävi niinkin huono tuuri, että satoi ja oli todella kylmä. Paitsi sunnuntaina, kun lähdettiin kotia kohti, kappas vaan. :-D

Sitten tuossa elokuun viimeisenä viikonloppuna oltiin Katin, Tuomaksen ja Dikin kanssa Varsasaaressa mökkikauden päättäjäisissä. Varsasaari on siis pikkumökkejä täynnä oleva saari Westendin rannikon tuntumassa.

Oli todella mahtava reissu sinne! Rannalle oli tehty tanssilattiaa ja musiikki pauhas, kokkoa poltettiin ja UPEIMMAT ilotulitukset (ikinä!) ammuttiin! Näitten "ohjelmien" jälkeen suurinosa asukkaista painui nukkumaan, mutta osa jäi grillikatokseen istuskeleen iltaa vielä, mukaanlukien meidän porukka. Siellä istuskeli eräs miehenalku, Osku, soittelemassa kitaraa ja mähän tietenkin sitten heti linnottauduin hänen viereensä lauleskelemaan! Ja hyvä näin, meiltä pukkaa sitten minikeikkaa Varsassa ensi juhannuksena! :-D

Kuvia Varsasaaresta:





Ja videooo:



Nese osallistui tällä viikolla Tiimarissa piirustuskilpailuun! :'-) Elikä, jos satutte liikkumaan Myyrmannissa, niin käykää antamassa äänenne Nesen upealle teokselle! Ylpee mami! :-D ♥



Nese on muutenkin jo niin iso poika! Mun suurin ylpeydenaihe! Parempaa lasta ei voisi toivoa, vaikka välillä onkin hermo vähän kireenä toisen raivokohtausten kanssa. :-D Uhmakas Nese-Nestori! ♥

Mutta nyt alkaa väsy painaa tätä mammaa, joten painun sänkyyn ja alan kattoo Frendejä koneelta! :-D Anteeksi erittäin sekava teksti, mutta rakkaan Jaana-murun pyynnöstä kirjotin nyt tänne. :D ♥ Hyvää yötä!

2 kommenttia:

Janie kirjoitti...

Pussss <3

Kivoja kuulumisia!Ääh oot niin nätti :)

Ihana nesepese <333333333 mun on pakko päästä haliin sitä poitsua joskus <3

Jenni kirjoitti...

Kiitos! :D Just tajusin, et mul on ihan karseet omppuposket tos tokas kuvas. :---D hahah

Ja toivottavasti nähtäis pian, me ja poitsut! ♥